Thanksgiving
Thanksgiving on julma, väkivaltainen ja traaginen kauhutarina Yhdysvalloissa kiitospäivänä Massachusetissa Plymouthin kaupungissa tapahtuvasta Black Friday alennusmyynnin vuoksi puhkeavasta mellakasta jonka traagiset seuraukset vavisuttavat kaupunkilaisia tasan vuosi tragedian jälkeen. John Carver maskia kasvoillaan pitävä murhaaja on palannut kostamaan mellakkaan osallistuneille ihmisille ja murhien tekotapa muuttuu tapaus tapaukselta entistä väkivaltaisempaan suuntaan. Oudolta tuntuu se seikka, että yrittävätpä poliisit sitten mitä tahansa, murhaaja tuntuu olevan koko ajan heitä askeleen edellä. Eli Rioth on joutunut julkisuudessa kovan kritiikin kohteeksi elokuvissaan esiintyvän liioitellun väkivallan vuoksi, mutta toisaalta ilman tätä ominaisuutta tämänkään tarinan uskottavuus ei olisi lähimainkaan näin korkealla tasolla. Tämän elokuvagenren fanit ovat taatusti historian saatossa sisäistäneet sen ajatuksen, että menestyminen tällä alalla vaatii ajoittain äärimmäisyyksiin menev...