Smile 2 Parker Finnin ohjaama Smile 2 jatkaa siitä mihin kaksi vuotta sitten aiemmin julkaistu elokuvan esiosa päättyi. Kammottava riivaaja/pahuuden henki siirtyy ihmisestä toiseen hymyn muodossa ja antaa kantajalleen viikon aikaa siirtää pahuuden toiseen ihmiseen tai tämä kokee kivuliaan ja piinallisen kuoleman. Tarinan keskipisteessä on paluuta maailmankiertueen merkeissä tekevä poptähti Skye Riley joka saa kokea sen kuinka tämä kammottava kirous saa käännettyä jopa kaikki hänen läheisimmät ihmiset häntä vastaan. Skye Rileyn roolista vastaava Naomi Scott tekee suorituksessaan täyden kympin arvoista työtä kun roolin fyysisyys ja monipuolisuus otetaan huomioon. Parker Finn on vakiinnuttanut nimensä yliluonnollisen kauhun luomisen kärkinimien joukossa. Elokuvassa vakuuttaa eniten se seikka että juuri kun katsoja olettaa kaiken olevan jälleen h...