Becoming Led Zeppelin
Becoming Led Zeppelin
Kenties maailman järisyttävimmän rockbändin uran alusta ja
kahden ensimmäisen studioalbumin teosta sekä maailman kiertämisestä kertova
elokuva valottaa Led Zeppelinin tarinaa upealla ja juuri sopivalla tavalla.
Maailman parhaan bändin titteliä ei varmuudella voida koskaan ojentaa kenellekään,
mutta jos biisien tekoon liittyvää luovuutta, rohkeutta, uudistumista ja
monipuolisuutta käytetään sen kriteereinä, kunnia kuuluu ehdottomasti Led Zeppelinille.
Laulaja Robert Plantin, kitaristi Jimmy Pagen ja basisti John Paul Jonesin
haastattelut ovat miellyttävää kuunneltavaa. Kolikko kehuu musiikillisia
taitojaan täysin aiheesta, mutta he tekevät sen englantilaiseen tyyliin hyviä
sanavalintoja käyttäen ja saavat asiat tällä tavalla kuulostamaan ylimielisyyden
sijaan realismilta. Rumpali John Bonhamia moni piti omintakeisena,
äkkipikaisena ja vaikeasti lähestyttävänä persoonana. Tällaisen vaikutuksen
edesmennyt rytminero teki myös elokuvassa. Musiikkialan keskeiset asiat kuten
itseensä uskominen jokaisena hetkenä sekä kiertue-elämän rankkuus tulivat Led
Zeppelinin tarinassa todella selkeästi esille. Live-esityksissä kappaleiden
soundimaailma oli niin kohdallaan, että tuntui aivan kuin olisin ollut
kirjaimellisesti bändin konsertissa. Oma lapsuuteni hiipi hekumoivalla tavalla
mieleeni Robert Plantin ja Jimmy Pagen kuvaillessa Led Zeppelin I ja Led
Zeppelin II albumien kappaleiden tekoprosesseja niin sävellysten kuin myös
sanoitusten näkökulmasta katsottuna. Nostan tässä esiin vain tietyt pääkohdat
pitkästä elokuvasta, koska Becoming Led Zeppelin on jotain niin hienoa, että
sitä voi toki analysoida, mutta se pitää ehdottomasti myös nähdä. Oman ikäluokkani
kannalta olisi ollut sanoin kuvaamattoman hieno asia, jos bändin ura olisi
jatkunut maailman tappiin saakka. Led Zeppelin vei kuitenkin jo tällä
ajanjaksolla ammattitaitonsa niin mielettömiin mittasuhteisiin, että on täysin
ymmärrettävää, ettei näin tapahtunut
.jpg)