Iron Maiden Helsingin Olympiastadion 16.6.2025

 

Iron Maiden Helsingin Olympiastadion 16.6.2025

Lontoon hevijättiläinen Iron Maiden juhlisti 50 vuotta kestänyttä uraansa täyden Helsingin Olympiastadionin edessä. Vaikka kiertuetta markkinoitiin tiedotteissa sanomalla, että ”Tätä Iron Maiden materiaalia kuulet livenä vain kerran elämässäsi”, setti koostui lähes täysin 80-luvun klassikoista. Minua tämä seikka ei häiritse, mutta harvinaisuuksia odottavat fanit näkevät luultavasti asian toisin. The Ufo-yhtyeen Doctor, Doctor toimii perinteiseen tapaan keikan introna ja saattelee fanit välittömästi hurmokseen. Koska bändin viisikymppisiä juhlitaan, keikan alkuun mahtuu ymmärrettävästi peräti kolme Iron Maidenin uran toisen Killers albumin kappaletta: Murders In The Rue Morgue  Wrathchild sekä nimibiisi. Omasta näkökulmastani katsottuna hieman erikoinen keikan aloitus, mutta bändin historiikki huomioiden varmasti täydellinen. Seuraavaksi siirrymme debyyttilevyn eeppiseen Phantom Of The Opera hevitykitykseen, joka todella korostaa monimuotoisuudellaan bändin jäsenten huikeita soittotaitoja, tiedän viimeistään tässä vaiheessa, että lipun hankkiminen tähän konserttiin oli fantastinen ratkaisu.

Jos yläasteikäisenä bändin käyttämän Eddie The Mask maskotin astuminen kuvioihin tuntui teennäiseltä ja lapselliselta, nykypäivänä hahmon kuulumisen bändin imagoon ymmärtää aivan toisella tavalla, hyvä niin. Jo varsin aikaisessa vaiheessa kunnian saa bändin ehkä tunnetuin kappale The Number Of The Beast. Skriinillä vilahtavat odotetusti kohtaus Manaaja elokuvasta, Huikeat tulenlieskat nousevat lavalta kohti taivasta ja skriinillä vilisee erilaisia muotoja paholaisesta. Seventh Son Of The Seventh Son albumin tähtihetki, pohdiskeleva ja hieman progressiivisempaa imaisua esittelevä The Clairvoyant ansaitsee paikkansa ohjelmistossa täydellisesti. Sitten onkin edessä omalta osaltani illan kohokohta, kurjaa orjuutta kuvastava vuonna 1984 julkaistu klassikko Powerslave. Bruce Dickinson laulaa Eddie hirviö maski päässään äärimmäisen synkkää sanomaa ja taustalla pyörii videoita muinaisesta historiasta ja orjuudesta. Juuri sellaista täydellisyyttä soittamisessa ja graaffisessa toteutuksessa, jota tämän tason hevimetallin jättiläiseltä voi odottaa. Valtavasti itselleni merkkaavan Powerslave albumin taistelumainen sanoma jatkuu vielä upeiden 2 Minutes To Midnight sekä hulppean 13 minuuttia kestävän Rime Of The Ancient Maner kappaleiden voimin. Loput 8 kappaletta ovatkin sitten taattua Iron Maiden hittituotantoa. Vahvimmin mieleeni jäävät entisaikojen sotia käsittelevät The Trooper, Aces High, äärimmäisen synkkä Hallowed Be Thy Name, joka konsertin parhaasta spektaakkelista vastaava Fear Of The Dark sekä ainoana esitysvuoron Somewhere In Time albumilta saava massiivisen ja toiminnan täyteisen kaksituntisen päättävä Wasted Years. Bruce Dickinson hoiti tonttinsa tyylikkäästi, vaikkei solistin suorapuheinen käytös lavalla välttämättä herkimmille katsojille sovellu. Samaa voi sanoa myös bändin pomosta, säveltäjästä, basistina luonnonlahjakkuutena ja persoonana yksinkertaisesti koko lavan omistamasta Steve Harrisista. Myös kitaristi Adrian Smithin soitto on uskomatonta kuunneltavaa. Häntä mukaili hienosti aina hyväntuulisena lavalla esiintyvä toinen kitaristi Dave Murray Hengenvaarallisesta rasitusvammasta kärsineen rumpunero Nico McBrianin korvaaminen on kaikkea muuta kuin helppo juttu, joten lähtökohdat huomioiden Simon Dawson hoiti homman tyylikkäästi. Koko loppuelämän muistettavan 50-vuotisjuhla näytöksen tarjoillut Iron Maiden sanoo ilahduttavasti vielä palaavansa Suomeen. Scream For Me Finland! Suurin kiitos tästä illasta kuuluu ystävälleni Ilmari Hiltuselle, jonka kanssa todistin konsertin. Ensiaskeleet Iron Maidenin mukanaan viemään soundiin otimme jo toukokuussa 2002