Guns N” Roses Tampere 7.7.2025
Guns N” Roses soitti timanttisen, rohkean ja monipuolisen setin Tampereen Ratinan stadionilla 7.7.2025. Massiiviseen kolme tuntia kestäneeseen iltaan mahtui materiaalia kaikilta yhtyeen viideltä studioalbumilta sekä Spagetti Incident cover levyltä. Kun kello loi 19.45, bändin kimalteleva logo ilmestyi skriinille ja yleisö pääsi hetkeksi ihastelemaan bändin kotikaupungin Los Angelesin maisemia. Tämän jälkeen kuuluisa amerikkalainen kuulutus ”Please, welcome: The mighty Guns N” Roses rocktervehdys saatteli bändin lavalle. Konsertin aloitti debyyttialbumilta löytyvä Welcome To The Jungle. Voisin melkeinpä sanoa että mikäs muukaan. Sitten oli vuorossa niin ikään alku-uran suuri suosikki Mr. Brownstone. Viimeisimmän ja tämän orkesterin toimintatavat tuntien myös uran viimeiseksi jäävän Chinese Democracy albumin nimiraidan löytyminen keikkasetin alkupäästä on itselleni todella hieno hetki ja se tuo tunnelmaan potkua aivan uudella tavalla. Tosin myöskään debyyttiin
palaavan It” So Easy kappaleen luomassa tunnelmassa ei ole moitteen sijaa. Eräs illan kohokohdista on luvassa seuraavaksi, kun Axel Rose pyytää lavalle huuliharpun ääreen Use Your Illusion II albumilta löytyvän Bad Obsession biisin ajaksi Michael Monroen. Tuskin tarvitsee erikseen mainita, että Monroe on erittäin laajasti mielipiteitä jakava persoona, mutta lavashown hän taitaa siitä huolimatta aivan ilmiömäisesti. Velvet Revolverin kappale Silther ja Wings-yhtyeen säveltämä ikimuistoinen Live and Let Die tekevät selväksi sen asian, että Gannarit ovat myös fantastinen cover bändi. Yesterdays korostaa tutulla tavalla Axl Rosen lauluäänen upeutta ja valtavaa arvostusta omalla listallani nauttiva Double Talkin” Jive puolestaan Slashin kitaroinnin maagisuutta. Sitten vuoron saava hevitykitys Coma on oma suosikkini koko illan setistä, kuten myös 7 vuotta aiemmin Tallinnassa. Black Sabbath yhtyettä kunnioittava Sabbath, Bloody Sabbath kuullaan Birminghamin konsertin tapaan ilahduttavasti myös Tampereella. Myös Bob Dylan cover kappale Knockin” On Heaven’s Door koskettaa, joka kuuntelulla aina yhtä syvältä. Debyyttialbumin hurjasti rokkaava Rocket Queen saa ytimekkäällä kitaroinnillaan aina pään heilumaan ja jalan vipattamaan. Guns N” Rosesin tuotanto on monen asiantuntijoiden mielestä yhdistelmä glam rockin, hard rockin ja hevimetallin parhaita puolia. Tuota kaikkea kesäinen Tampere saa maanantai iltana kokea. Mitä olisikaan bändin show ilman Sweet Child Of Minea ja koko valtavan stadionin herkistävää November Rain kappaletta? The Stooges yhtyeen coveri I Wanna Be Your Dog ja UK Subs yhtyeen Down On The Farm tuovat iltaan myös lisää punk musiikin näyttävyyttä, Jimmy Webb coverointi Wichita Lineman puolestaan jälleen herkkyyttä. Todella pitkän tarjonnan päättävät kappaleet Nighttrain ja Paradise City. Guns N” Rosesia ei ”turhan” usein Euroopan kiertueilla näe, mutta niiden toteutuessa jälki on ikimuistoista ja jäätävää. Axl Rosen ääni on säilynyt timanttisessa kunnossa 63 vuoden iästä huolimatta. Bändin lähes 2:n vuosikymmenen mittaiseksi pikkuhiljaa venyvän albumien levytystauon vuoksi ymmärrän toisaalta myös niitä ihmisiä, jotka asettavat Axelin työskentelytapojen ylle suuren kysymysmerkin. Musiikkihistorian mies on joka tapauksessa uudistanut järisyttävällä tavalla. Myös koskettimet ja taustalaulun hoitava Melissa Reese ja basisti Duff Mckagan hoitavat osuutensa tyylikkäästi. Kyseessä on taatusti sellainen kolmetuntinen, joka kulkee mukanani läpi elämän.
.jpg)