Multamäkifest 2025

 

Multamäkifest 1.-2.8.2025

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna suuntasin riemastuttavasti jo kolmannen kerran Heinolan Kirkonkylään nauttimaan oman kotipaikkakuntani kaksipäiväisistä musiikkifestivaaleista. Kattaus tehtiin jälleen kerran monipuoliseksi musiikkityylien näkökulmasta katsottuna, ja juuri tämä ominaisuus on tämän harrastuksen kannalta keskeisintä.

Festivaalin avasi itseoikeutetusti nurtsilavalla paikkakunnan oma metalliylpeys Where”s My Bible. Death metallia black metallin ja rockin vaikutteisiin yhdistelevä viisikko oli lavalla niin elementissään, että mieli teki riehua mukana, mutta 27:n asteen lämpötila teki tavoitteestani ”hiukan” haasteellisen. Keikan hienoimpia hetkiä olivat ”Kave”,” Creator Of Abyss”, ”Suden Hetki” ja” Waves” Suomalainen mytologia ja luonnonilmiöt tuovat upealla tavalla syvyyttä ja oivaltavuutta bändin tuotantoon. Solisti Jussi Matilaisen ammattitaito lauluäänen muuttamisessa sekä biisien aikana, että niiden välissä on ilmiömäistä. Lisää elävyyttä Where”s My Biblen ilmaisuun tuovat myös itselleni tärkeät folk metallin ominaisuudet.

Festivaalin avaava bändi ja pitkän ”taistelun” jälkeen sain vihdoin bändin keikan aikataulun täsmäämään omani kanssa. Olen todella kiitollinen

 

Multämäkiareenan tarjonnan avaa hiphop ja R&B muusikko Stig. Lähinnä naisia ja juhlimista käsittelevät valtavan suositut discokappaleet uppoavat yleisöön mainiosti. Käyn tällaisen musiikkityylin omaavien artistien keikoilla todella harvoin, mutta keikalla on toki omat hauskat hetkensä, kuten Roy Orbison, Niks ja naks sekä Kuningaskobra coveri

 

La Salama saa rock soundillaan ja asenteellaan Nurtsilavan hienoon tunnelmaan. Laulaja/kitaristi Rosa Julesin erittäin rohkea äänenkäyttö tuo mieleen vanhanajan klassisen punkin

 

Multamäkiareenalla palaamme jälleen discopopin tunnelmaan teinipopilla höystettynä, kun lavalle astelee Benjamin. Värikkääseen tyyliin suomalaisesta juhlimisesta ja rakkaussuhteista kertovat biisit saavat yleisön upeaan juhlatunnelmaan jälleen kerran

 

Seuraavaksi edessä on pe päivän osalta henkilökohtainen kohokohtani. Nurtsilavalle astelee humisevan ja synkän intron saattelemana nu metallia ja vaihtoehtorockia yhdistelevä kuopiolainen Luna Kills. Bändin debyyttialbumi Deathmatch lähtee matkaani juuri ennen keikkaa ja hyvästä syystä. Yhtyeen vihainen livesoundi saa monet yleisössä olijat pyörittämään tukkaansa ja solisti Lotta Ruutiaisen liikkuminen ja raivoaminen värittävät showta merkittävällä tavalla. Lotan työskentely puhtaan, murinalaulun ja huutamisen välillä koko vaativan keikan ajan on todella vakuuttavaa kuultavaa. Ei siis ihme, että Luna Kills on esiintynyt tänä vuonna Tuskassa, monilla muilla isoilla kotimaan metallifestareilla ja tehnyt ensimmäisenä suomalaisena artistina sopimuksen yhdysvaltalaisen SharpToneRecordsin kanssa. Keikan paras kappale on ehdottomasti laulumelodioiden puolesta todella kattava Hallucinate. Bändin lyriikat kuvaavat ihmismielen pahuutta ja narsismia, kuten voi päätellä myös kappaleiden nimistä Sugar Rush, Sadist ja Burn The World With Me. Viimeiseksi mainitun kappaleen aikana solisti Lotta pyytää yleisöä polvistumaan maahan ja hyppäämään ylös siinä kohtaa, kun metallinen riffivyöry käynnistyy uudelleen. Ilmiö on tuttu useiden amerikkalaisten massiivista suosiota nauttivien nu metal bändien keskuudessa ja se toimii tässä kohtaa hienosti. Kitaristi Samuli Paasineva ja basisti Lassi Peltonen keskittyvät lavalla huomattavasti enemmän soittamiseen kuin liikkumiseen, mutta osuutensa he hoitavat siitä huolimatta todella tyylikkäästi. Myös rytmin kannalta avainasemassa oleva rumpali Jimi Kinnunen on koko keikan ajan erinomaisessa iskussa. Festarin paras bändi on nähty ja tiedän, että lisäkeikka kolkuttaa jo oven takana, joten Hell True Metal!

 

Seuraavaksi Jannika B viihdyttää yleisöä hauskoilla, kriittisillä ja samalla myös opettavaisilla pop kappaleillaan. Koska uraa on takana jo 18 vuotta, on ymmärrettävää, että yleisö tunnelmoi laulamalla kappaleissa mukana. Sopiva itseironia ja melko pitkällekin hyvällä maulla viety huumori säväyttävät esitystä mukavasti. Jannika B ei ole minulle kokonaisuutena tuttu, mutta yleisön reaktioiden jälkeen ei ole epäselvyyttä siitä kuinka toivottu festivaalivieras hän on

Peräti 11 henkinen 15 vuotta rockia ja reggaeta yhdistellyt Kuningasidea ei antanut massiivisen sateen häiritä, vaan soitti todella ammattimaisen ja hienon keikan viimevuoden tapaan. Festivaaleilla näin suurta bändiä näkee lavalla todella harvoin, joten kokemus oli myös sen takia todella positiivinen. Soittimia tämän kokoluokan bändillä on käytössään niin valtavasti, että yhteistyön luulisi esitysten aikana olevan todella haasteellista, mutta sitä se ei missään tapauksessa ollut. Parhaiten ohjelmistosta jäivät mieleen kappaleet ”Turku-Tampere” sekä suuret radiohitit ”Pohjolan Tuulet” sekä ”Enemmän Duoo Ku Sooloo

 

Pe päivän päättävä iskelmälaulaja Ressu Redford hurmaa onnellisen festarikansan mm. Kuusi Kuuta ja Saturnuksen Renkaat, Jos Vielä Oot Vapaa ja Hölmö Sydän nimisillä kappaleillaan

 

Ylävire avaa piristävällä asenteellaan, hyvällä soitollaan ja oivaltavalla huumorillaan la päivän.

 

Turkulainen rockyhtye tuli nähtyä ensimmäistä kertaa Provinssissa vuonna 2004. Vuodet ovat vierineet, mutta livemeiningin taso ja soitto ovat yhä kohdallaan. Itselleni esityksen huippuhetkiä ovat kappaleet Kukka ja Huojuva Silta. Kokonaisvaltaisesti yleisö taisi kuitenkin lämmetä enemmän uran alun hiteille, kuten Kaikki Mitä Mä Annoin, Näiden Tähtien Alla sekä Rakkautta Ja Piikkilankaa

 

Vaihtoehtorockia ja hevimetallia yhdistelevä Merta on yksi La päivän ehdottomia kohokohtia.

Soiton timanttisuuden vuoksi myös oma pääni pyörii kappaleiden tahtiin useamman kerran. Upeista hetkistä mainittakoon kappaleet Insomnia, Tasapainossa, Kahden Rajalla ja Virta

 

Porin ylpeys tanssimusiikille: Yölintu saa juhlavan hyväntuulisen musiikkinsa toimimaan upeasti Multamäkiareenalla. Jälki on niin vakuuttavaa, että jopa humppaa äärimmäisen harvoin kuunteleva henkilö on vedettävissä mukaan tunnelmaan. Hienoimmat hetket koen kappaleiden Haavoittumaton, Amerikkaan Amerikkaan ja Naapurin Sahtijenkka kappaleiden muodossa

 

Egezulun räppääminen kuulostaa omaan korvaani hieman keskinkertaiselta, mutta yhteiskuntaa suuresti puhuttelevista asioista hän silti laulaa, siitä isot pisteet

 

Vilma Jää yhdistelee musiikissaan suomalais-ugrilaista lauluperinnettä ja elektronista poppia. Vuonna 2023 ilmestynyt debyytti Kosto voitti lukuisia arvostettuja musiikkialan palkintoja. Perusteluina olivat Vilma Jään rohkeus kokeilla onnistuneesti erilaisia musiikkigenrejä keskenään. Keikan nähdessäni ymmärrän hyvin nämä näkemykset.

Jään lauluääni on todella karismaattinen ja jokainen kappale jää tietyistä asioista mieleen.

Saatanan Saalistaja, Humalahullu, Miina ja Ei Onnistuttu Tätä Tyttöö Tuhoomaan ovat todella vakuuttavia teoksia. Olen onnistunut löytämään pitkästä aikaa uudesta kategoriasta todella pätevän muusikon. Se on iso asia.

 

Festarit päättää todella monen kävijän toivelistalle päätynyt Samuli Putro. Setin pääosaa näyttelevät odotetusti monet radiohitit: Tanssilattialla On Tungos, Milloin Jätkät Tulee, Älkää Unohtako toisianne, Ilmasta Tehtyjä, Olet Puolisoni Nyt sekä Tavalliset Hautajaiset. Myös kaksi uutta kappaletta Kesävieraat ja Kuvat Meistä tuovat merkittävän sävähdyksen ohjelmistoon. Putron karisma ja kappaleiden syvällisyys ovat aitoja syitä siihen miksi nimenomaan hän sai kunnian päättää nämä festarit

Multamäkifest tarjosi jälleen unohtumattomat kaksi pävää todella monen musiikkityylin näkökulmasta katsottuna. Vanhat tutut artistit nostivat uudelleen päätään ja uusien artistien levyjä lähti festarilta mukaan. Iso kiitos kaikille. On valtava etuoikeus saada nauttia kotipaikkakunnalla näin hienolla tavalla ja kovalla työllä luodusta viihteestä