Tallinn Rock Festival 27.-28.6. 2025

 

Tallinn Rock Festival 27.-28.6. 2025

Historian ensimmäistä kertaa järjestetty Tallinn Rock Festival tarjosi Tallinnan huikealla Unibet areenalla kahden päivän edestä niin pitkän uran tehneitä kuin myös vuosikymmenten edestä uraa tahkonneita metalli- ja rockmusiikin huippuartisteja. Koettavaa ja kuultavaa riitti jokaisen musadiggarin näkökulmasta katsottuna.

 

Ensimmäisenä perjantai päivän avasi ulkolavalla riemastuttavasti Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus. Yhtyeen tuotannon perässä on kuljettu todella monivaiheinen tie ja nyt pääsimme ensimmäistä kertaa Suomen rajojen ulkopuolelle. Jyväskyläläinen metalli kokoonpano juhlisti 25 vuotta täyttänyttä Itku Pitkästä Ilosta albumia soittamalla sen koko komeudessaan. Avausraita Rajaton Rakkaus kajahti jylhällä alku kitaroinnilla tutun raivoisasti, ja oli näin ollen oiva festaritunnelman avaaja. Rahat ja Henki kappale nostaa jytinällään tunnelmaa entisestään ja Rajatila, ja levyn nimikappale vain täydentävät tämän upean albumin kokonaisuutta, jonka opin kantapään kautta jo 2000-luvun alussa. Tästä huolimatta levyn kohokohta koittaa kappaleen kuusikymmentäkaksi muodossa. Teokseen kätkeytyy niin synkkä Kosovon sotaan liittyvä tositarina, etten avaa sitä enempää. Vangitsevan ja koskettavan Lintu kappaleen jälkeen setin päättää ehkä jopa bändin uran hienoin kappale Rajaportti läpimurto levyltä löytyvä Lumessa kahlaajat. Timon leppoisa ja ajoittain myös pitkälle menevä savolainen huumori ja kitaristi Jari Huttusen upea eläytyminen mahtipontisessa Nyt On Mies! kappaleessa olivat kirsikka kakun päälle mainiota keikan kokonaisuutta ajatellen

 

Seuraavaksi suunnattiin sisälavalle, jolla settinsä polkaisi rohkealla ja määrätietoisella otteella käyntiin Motörhead legenda Phil Campbellin ja hänen poikiensa muodostama Phil Campbell & The Bastard Sons. Ei ehkä hirvittävän myyvä bändin nimi, mutta Philin huumorin tuntien juuri tämä saattoi olla motiivi nimen käyttämiselle. Pelkistä Motörhead klassikoista koostunut setti kunnioitti edesmenneen solisti Lemmy Killmisterin jättämää perintöä ja tätä seikkaa bändi korosti näyttävästi myös lavapersoonallaan. Parhaiten mieleen jäivät The Chase Is Better Than The Catch, Killed By Death ja ansaitusti setin päättänyt Motörhead

 

Ulkolavalla sai seuraavaksi vuoron minulle täysin tuntematon vuonna 1993 perustettu rapcore orkesteri Clawfinger, jonka itseironista huumoria maailman suurin tosikkokaan ei voinut seurata nauramatta. Tämä huikeus käynnistyi välittömästi James Bond seikkailu Kultasormen introsta, joka oli muokattu kertomaan bändistä itsestään. Rapcorella suuren suosion saavuttaminen on äärimmäisen hankalaa, mutta kulttimaineeseen Tukholmasta lähtöisin oleva viisikko on itsensä taatusti nostanut yllättävänkin pitkistä keikkatauoista huolimatta levytyksistä puhumattakaan, sillä edellinen pitkäsoitto on vuodelta 2007. Rap käsite nosti itsessäni esiin pieniä ennakkoluuloja, mutta ne osoittautuivat turhiksi ja Clawfinger nousikin omalla listallani festareiden positiivisimmaksi yllättäjäksi. Tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden puolesta puhuvat lyriikat jäivät myös positiivisella tavalla mieleen

 

Sisälavan valtasi seuraavaksi kanadalainen hard rock kolmikko Danko Jones. Itse tykkään yhtyeen suoraviivaisista sävellyksistä, mutta toisaalta tuotantoa liian samanlaiseksi kritisoivat henkilöt ovat oikeassa isolla O-kirjaimella. Solisti Danko Jones on korostanut haastatteluissa, ettei 29-vuotias yhtye aio uudistua lainkaan ja sen kyllä huomasi. Pieninä annoksina tällainen simppeli hard rock toki maistuu, kuten tällä kertaa tunnin mittaisena settinä. Koin jälleen saman ilmiön kuin Helsingissä 15 vuotta aiemmin, solistin toistuva kiroileminen ja kiivas reagointi lähes jokaiseen yleisössä tapahtuneeseen asiaan hieman häiritsi. Tällainen käytös ei mielestäni edusta kanadalaista imagoa

 

Ulkolavalta kuuluu rytinää. Eikä ihme sillä Tallinnaa viihdyttää Keski-Suomen groove metalli ylpeys Lost Society kansainvälisesti erittäin arvostetun kitaristinsa Sammy Elbanan johdolla.

Bändin tuotanto on tuttu minulle ainoastaan Fast Loud Death debyytin muodossa, mutta pidän silti keikasta paljon. Kohokohdaksi nousee kiistatta uusi single, jonka nimi on metallibändin markkinoinnille melko tyypillinen:” Dead People Scare Me (But The Living Make Me Sick)”

 

Progemetallin veteraanin Dream Theaterin toivottaa lavalle tervetulleeksi kauhuelokuva Psykon lgendaarisessa suihkukohtauksessa soiva musiikki. Olemme saapuneet omasta näökulmastani katsottuna illan pää bändiin. Yhtyeen uusin tuotos Parasomnia albumi on riemastuttavalla tavalla osa settiä eeppisten” Night Terror ja Midnight Messiah” kappaleiden muodossa. Ajoittain jopa 20 minuuttia kestävistä sävellyksistään tunnettu bändi ei hirvittäviä kappalelistoja tunnin settiin pysty tekemään, mutta laatu korvaa tämän orkesterin tapauksessa määrän. Myös illan päättävä ”Pull Me Under” lukeutuu suosikkeihini. Kanadalaisen laulajan James La Brien karismaattinen laulu on huikeaa sekä kitaristi John Petruccin, koskettimista vastaavan Jordan Rudessin ja paluun rumpuihin tehneen Mike Patonyn yhteissoitto ensiluokkaista. Siitä huolimatta näin monivivahteisesta proge metallista on mahdotonta muistaa lukuisia yksityiskohtia, vaan kuulijan mieleen jäävät tietyt huippuhetket

 

La päivän aloittaa Karjalan Tykistö eli Kotiteollisuus. Bändin uraa 23 vuotta seuranneelle henkilölle biisilista on varsin tuttu, mutta Miitri Aaltosen hoitaessa kitarasoundin yhdessä Jouni Hynysen kanssa yhtyeen kokonaispanos on huomattavasti vahvempi. Vaikka puhumme keikka kokemuksesta nro 25, ”Susirajalla” ja ”Kivireki” ovat tästä huolimatta aina upeita keikan avauksia. Omalta osaltani keikan kohokohdiksi muodostuvat edellisen Jumalattomat albumin avaava Menestys ja uusimmalta kiekolta löytyvä Huomenta! sekä setin päättävä Tuonelan Koivut, jonka olen aina arvostanut todella korkealle. Takavuosien imagonsa vastaisesti Kotiteollisuus kiittää moneen kertaan yleisöä ja festaria. Laulaja/ kitaristi Hynynen hoitaa välispiikit oman näkemykseni mukaan sarkastista huumoria käyttäen tällä kertaa keskinkertaisen englannin kielen taitonsa avulla

 

Seuraavaksi esiintyvä virolainen vaihtoehtorock yhtye Kosmikud käyttää esityksessään hyvää huumoria ja laulaja Kriston ääni on hieno. Viron kieli taipuu livetilanteessa sen verran erikoisesti, että kappaleiden teemat jäävät minulle arvoitukseksi. Sen verran ymmärrän, että jossain kohtaa lauletaan juhlimisesta

 

Indie rock bändejä näen livenä todella harvoin. Sen vuoksi Tallinnan oman Around The Sun yhtyeen kapuaminen lauteille on päivälle iso plussa.

 

Päälavalla koemme seuraavaksi huikean spektaakkelin, kun ruotsalainen stoner rockia ja heavymetallia yhdistelevä Mustach kapuaa lavalle. Miehistö vaihtui pääjehu Ralf Gyllenhammaria lukuunotetutta, mutta soundin jämäkkyys ja tyylikkyys pysyvät. Mustaschin levy on pyörinyt viimeksi soittimessani 11 vuotta sitten, mutta siitä huolimatta yhtäkään konsertin kappaletta ei ole vaikea tunnistaa. Keikan hienoin hetki on bändin omaa nimeä kantavalta levyltä löytyvä ”Heresy Blsapemy”, jonka stoner rockin ja heavy metallin yhdistämän kokonaisuuden nostalgisuuteen ei kovin moni muu teos yllä. Yhtyeen vanhin tuotanto vastaa muutenkin konsertin vahvimmasta annista, sillä kappaleet Mine, Speed Metal, Haunted By Myself ja Thank You For The Demon jäävät parhaiten mieleeni. Ihan jokaista bändiä ei tulla 11:sta vuoden jälkeen katsomaan uudestaan, mutta Mustaschin tasoisen ryhmän kohdalla tällainen valinta on ilmiselvä

 

Englantilainen powermetallia soittava Dragon Force on luottanut tuotannossaan mielestäni aina liikaa toistuviin kitarasooloihin eikä kappaleissa ole kokonaisvaltaisesti riittävästi ideoita.

Näihin lähtökohtiin nojaten keikkaa voidaan pitää todella onnistuneena ja useampi hieno hetkikin saadaan. Omasta kokonaiskuvastani bändiä kohtaan ei heidän uskottavuutensa näillä festareilla jää kiinni. Ulkolava on nimittäin aivan täynnä ihmisiä Dragon Forcen soittaessa. Vuonna 2020 bändiin liittyneen basisti Alicia Vigilin soittotaito ja taustalaulut ovat tuoneet yhtyeelle merkittävästi lisää uskottavuutta

 

Vuodesta 1994 asti toiminnassa ollut italialainen alternative metalli bändi Lacuna Coil ällistyttää sillä seikalla kuinka paljon se onnistuu livetilanteessa vielä parantamaan soundiaan studio olosuhteisiin nähden, sillä myös albumit ovat äänimaailmansa puolesta erittäin onnistuneita. Synkistä aiheista ja elämäntilanteista kertovat sävellykset Cristina Scabbian ja Andrea Ferron laulamina tekevät minuun syvän vaikutuksen, jota ei voi sanoin kuvailla. Layers Of Time, Hosting The Shadow, Depece Mode coveri Enjoy The Silence, Heaven”s Lie XX, I Wish You Were Dead ja Blood, Tears & Dust ovat illan hienointa antia.

Tuolla karismalla Lacuna Coil olisi kiva nähdä myös toistamiseen. Tämä musiikkityyli pitää sisällään monia lähtökohtaisesti lupaavia bändejä, mutta heidän tekemisen taso ei vain yllä yhtä korkealle

 

Huikean kaksipäiväisen päättää Saksan thrashmetal ylpeys Kreator. Hienolla tavalla moni kansallinen bändi tykittää jälleen kerran mielettömän vakuuttavalla tavalla. Keulakuva Mille Petrozza on tunnettu värikkäästä tavastaan ottaa kontaktia yleisön kanssa. Hän onkin ollut metallimusiikin maailman huippujulkkis jo vuosikymmeniä. Myös suomalaisille jaetaan kunniaa Kreatorissa, sillä kitaran varressa heiluu Sami Yli-Sirmiö. Sodista ja kapinoista kertovat huippu nopeat sahaavat sävellykset saavat tukea hulppeista tulenlieskoista. Festareiden huikea päätös on sinetöity. Kotimaan ulkopuolelle tultiin katsomaan bändejä teemalla rakkaudesta musiikkiin ja sitä vaihtelevat ja yllättävät 2 päivää toden totta tarjosivat.

Tere Tallinn!!!