Kunnian puolesta
Kunnian puolesta Kunnian puolesta on samaan aikaan sekä opettava, raastava että koskettava tositarina Carl Brashear nimisestä miehestä, joka taistelee rasismia vastaan valmistuakseen Yhdysvaltain ensimmäiseksi mustaihoiseksi taistelusukeltajaksi. Tietyissä kohtauksissa koulutuksen aikana Brashearin kohtelu on niin anteeksiantamatonta, että oikein sydäntäni raastaa ajatellessani sitä asiaa, että kyseessä on tositarina. Robert De Niron rooli taistelusukeltajien rasistisena kouluttajana Billy Sundayna on toisaalta karmiva, mutta sillä on myös äärimmäisen iso merkitys tarinan kokonaisuuden kannalta. Carl Brashearin taistelu Yhdysvaltain törkeää rasistista korruptiota vastaan riipaisee jokaisen katselukerran jälkeen samalla tavalla, olitpa nähnyt aiemmin Kunnian puolesta tarinan sitten, kuinka monesti tahansa. Missään muussa elokuvassa ihminen ei ole laittanut itseänsä peliin oman kunniansa ja tavoitteen puolesta vastaavalla tavalla siitä huolimatta, että hänet on lynkattu ...