The Highwaymen
The Higwaymen
Entiset Texas Rangersit Frank Hamer ja Maney Gault
yhdistävät voimansa yrittäessään vangita pahamaineiset rikolliset Bonnie
Parkerin ja Clyde Barrow”n. Kaksikon häikäilemättömät ryöstöt ja niiden yhteydessä
tehdyt murhat ovat piirtyneet suureksi osaksi Amerikan 1930-luvun
rikoshistoriaa. Pula ajan amerikkalaisten ajattelua kuvastaa hyvin se asia,
että psykopaattiset Bonnie ja Clyde nähtiin monien kansalaisten silmissä sankareina.
Kaksikon ihailu oli jopa niin pitkälle menevä ilmiö, että osa ihmisistä alkoi
pukeutumaan samalla tavalla. Kevin Costner ja Woody Harrelson ovat karismaltaan
ja ammattitaidoltaan juuri oikeat henkilöt näyttelemään tämän historian
näkökulmasta katsottuna huikean ja merkittävän tositarinan pääosia. Onpa mukana
myös kauhuelokuva menneisyydestään tunnettu Kathy Bates. Bonnien ja Clyden ei
anneta paistatella parrasvaloissa, vaan he tuovat panoksensa tragedian kulkuun
vain tietyissä kohtauksissa. Tämä tekee mielestäni vuoden 2019 elokuvasta monin
verroin uskottavamman vuoden 1967 Bonnie ja Clyde versioon verrattuna. Poliisin
ammattimaiselle ja pitkäjänteiselle toiminnalle kaksikon kiinnisaamiseksi
annetaan eniten tilaa. Juuri tämän vuoksi vain Netflix palvelussa julkaistu The
Highwaymen jää parhaalla mahdollisella tavalla mieleen ja saa itselleen
ansaitsemansa kunnioituksen aina kriittisessä elokuvamaailmassa
Kevin Costner Frank Hamer
Woody Harrelson Maney Gault
Kathy Bates Ma Ferguson
Kim Dickens Gladys Hamer
Thomas Mann
Deputy Ted Hinton
John
Carroll Lynch Lee Simmons