Kamara: Vallan huoneissa -EP


 Hankasalmelaisen thrash-nelikon, Kamaran, uran toinen EP Vallan huoneissa on oivaltava yhdistelmä mahtipontista thrash-metallia ja koskettavia laulumelodioita. Kuulin bändiä ensimmäisen kerran tamperelaisen musiikkitoimittajan Matti Riekin soittamana Hopea-nimisen sävellyksen muodossa maaliskuussa 2004. Ehdoton suosikkini Vallan huoneissa -julkaisulta on kappale nimeltään Vastakuva.

EP:n lyriikat käsittelevät ihmisen luonteen vahvuutta, kun edessä on ollut valtavia vastoinkäymisiä ja niistä on vain jatkettava eteenpäin. Kamaran jäsenillä näkyy monissa promokuvissa Megadeth-orkesterin paitoja, ja biisien rakenteisiin perehtyessä ymmärrän hyvin myös syyn. Kappaleiden jytinä on aistittavissa yhtä väkevänä kuin San Fransiscon thrash-jättiläisellä, ja monet kappaleiden soolot vaativat onnis-
tuakseen Megadeth-keulakuva Dave Mustainen kaltaiset soittotaidot. 

Ensimmäisellä EP-julkaisullaan Tämäkin vielä keväällä 2004 Kamaran tyyli matki vielä hivenen liikaa kotimaisen metallin kärkinimiä: Timo Rautiaista & Trio Niskalaukausta, Stam1naa ja Mokomaa, mutta jo alkuvuodesta 2005 julkaistulla debyytillä Synti, tuomio, katumus hankasalmelaiset löysivät oman uskottavan tyylinsä metallin säveltämiseen. Ensimmäinen albumi on erittäin rokkaava verrattuna viiteen muuhun sen jälkeen ilmestyneen pitkäsoiton thrash-paukkeeseen. 

Vallan huoneissa EP:n päättää bändin 20-vuotisjuhlan kunniaksi jykevimmillä soundeilla uudelleen äänitetty Tämäkin vielä, ja kunnia sen taustalauluosuuksista ojennetaan Timo Rautiaiselle. Se fakta, ettei Kamaralla ole omaa levy-yhtiötä, tekee keikkojen bongaamisen äärimmäisen vaikeaksi. Pysyn kuitenkin optimistisena asian suhteen.  

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arseeni, Lahden Torvi 25.10.2025

Yksi Lensi Yli Käen Pesän

Arseeni: Arseeni