Gojira - Fortitude (Roadrunner 2021)


 Vuonna 1998 Ranskan Bayonessa perustettu Gojira on kulkenut pitkän ja poikkeuksellisen matkan metallimusiikin huipulla. Sen omintakeista progressiivista metallia voi verrata ainoastaan yhteen bändiin, ja kyseinen artisti on ruotsalainen Orbid Culture. Yhtyeen seitsemäs levy käsittelee edellisten teosten tapaan luonnonilmiöitä, niiden mahtia ja hallinnointikykyä. Omaa parasta hetkeä levyltä on jälleen kerran vaikea valita, mutta se on joko levyn kolmosraita Another World tai viides kappale The New Found. Albumin nimi merkitsee mielenlujuutta ja levy käsittelee sen korostumista luonnon petollisuuden painaessa päälle. Ranska ei ole metallimusiikin maailmassa niin iso maa kuin lukuisat muut Euroopan maat, joten Gojiran tuoma voima maalle tässä asiassa on todella merkittävä. Fortitude-albumin kannessa komeileva luonnonäiti hallitsijan sauva kädessä ja kruunu päässä korostaa albumin sanomaa. 

Gojiran alkuperäinen nimi oli Godzilla, mutta elokuvantekijät löivät ymmärrettävästi todella nopeasti kapuloita rattaisiin. Gojira on Romaji-kirjoitusta ja tarkoittaa Godzillaa. Olen nähnyt Gojiran kolmesti: Tallinnassa Metallican lämppärinä huhtikuussa 2010, Helsingin Circuksessa 2015 ja Tuska Festivaaleilla 2016. Oma suosikkini bändin koko tuotannosta on vuonna 2005 julkaistu From Mars To Sirius -levyltä löytyvä World To Come. Kahden Tuskan peruminen merkitsi myös neljännen Gojira-spektaakkelin peruuntumista, mutta ehkä sekin aika vielä koittaa. Kun Gojiran ura on kestänyt 23 vuotta ja albumeiden määrä on 7, on helppo päätellä, että niiden teko on vain pieni osa yhtyeen strategiaa edistää musiikkibisnestään. 

 

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arseeni, Lahden Torvi 25.10.2025

Yksi Lensi Yli Käen Pesän

Arseeni: Arseeni