Iron Maiden – Senjutsu (Sanctuary Records 2021)


 Senjutsu on englantilaisen heavymetalli kuningas Iron Maidenin 17. studioalbumi ja samalla toinen peräkkäinen tuplajulkaisu. Ilman maailmanlaajuista kriisiä The Book Of Soulsin ja Senjutsun välinen julkaisuväli ei varmasti olisi kuuden vuoden mittainen, mutta tekipä kaiken mahdollisen saavuttanut Lontoon heavyikoni historiaa tässäkin mielessä. Oudoksuin aluksi heidän tapaansa julkaista toinen peräkkäinen tupla-albumi, myöhemmin kuitenkin ymmärsin, että se on näin valtavan maailmanlaajuisen suosion omaavalle bändille oiva tapa markkinoida itseään. Senjutsu suomennetaan taktiikat & strategiat. Levyn aihepiiri perustuu siis merenkulkijoiden välisiin historiallisiin sotiin.


 Iron Maidenin 80- ja 90-lukujen levyjen lyriikat kuvasivat pahuutta huomattavasti suuremmalla tavalla nykypäivään verrattuna. Bändin läheisin teos on itselleni tällä hetkellä vuonna 2003 ilmestynyt Brave New World. Iron Maidenin tuotannon mielenkiintoiseksi muodostuminen itselleni alkoi vasta viime vuonna. Kaverit kävivät yhtyeen Suomen keikoilla jo vuonna 2005, mutta itselleni Eddie-maskotin heiluminen lavalla ja korkealta laulaminen tuntuivat tuohon aikaan thrashmetallin luomaan maailmaan verrattuna vielä hyvin erikoisilta ilmiöiltä.

Bändin tunteellinen tapa laulaa historian taisteluista, luonnonilmiöistä ja ylipäänsä maailman muutoksista sekä sävellysten rakenteissa kuuluva sotaisa tunnelma ovat ratkaiseva tekijä siinä kohtaa, kun pohditaan, miksi Iron Maidenista on kehittynyt näin valtava ilmiö metallimusiikissa. 

 

 

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arseeni, Lahden Torvi 25.10.2025

Yksi Lensi Yli Käen Pesän

Arseeni: Arseeni