1408
1408
Kauhufantasia elokuvassa uransa massiivisesta hiipumisesta
kärsivä kirjailija Mike Enslin kaipaa kipeästi käännekohtaa ja uutta nostetta
uralleen. Miken toiveisiin vastataan, kun hän kuulee New Yorkissa sijaitsevan
Dolphin hotellin huoneesta nro 1408, josta yksikään entisistä asukkaista ei ole
selvinnyt yön yli hengissä. Kunnianhimoinen kirjailija ottaa haasteen vastaan
hotellin henkilökunnan todella kovasta vastustelusta huolimatta. Se on hänen
elämänsä suurin virhe, mutta silloin kun hän tajuaa sen, perääntyminen on jo
myöhäistä. Elokuvassa on käytetty huikeita tehosteita eivätkä vaikutteet Hohto
elokuvasta jää keneltäkään huomaamatta. Tarina pureutuu painostavalla tavalla
pikkuhiljaa yhä syvemmin Miken henkilökohtaisuuksiin ja pitää tällä tavalla
katsojan otteessaan koko ajan. Elokuvan loppukäänteet ovat mielestäni turhankin
traagisia, mutta tämä ei ole mitään uutta siinä kohtaa kun puhumme Stephen
Kingin romaaniin perustuvasta elokuvasta. John Cusack ja Samuel L. Jackson
loistavat rooleissaan. Näin vahvoilla henkilöillä ja jälkensä jättävillä
tehosteilla varustettu tarina ei kuivu kasaan onpa sen katselukertojen määrä
sitten minkä suuruinen tahansa
John Cusack Mike Enslin
Samuel L. Jackson Gerald Olin
Mary MacCormack Lily
Enslin
Jasmine Jessica Anthony Katie Enslin
Tony Shalhoub Sam Farrell
Benny Urquidez Claw Hammer
.jpg)