A Working Man

A Working Man


Levon Cade komea ura armeijan erikoisjoukoissa on taakse jäänyttä elämää ja hän elättää itsensä tavallisena raksamiehenä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun julmat ihmiskauppaa harjoittavat rikolliset kaappaavat Levonin pomon tyttären. Huippuagentin virkaan palanneella Levonilla riittää on kosolti mutkia ja järkyttäviä tapahtumia edessään hänen jahdatessaan äärimmäisen häikäilemättömiä ja korruptiota jatkuvasti hyväkseen käyttäviä rikollisia.


Sen verran rujon puoleista ja hermoja koettelevaa toimintaa on luvassa, että huolimatta Jason Stathamin lahjakkuudesta näyttelijänä on kuitenkin parempi, että olen nähnyt vain osan hänen elokuvistaan. Silloin tämän tyyppisestä räjähtävästä, piinaavasta ja loppuun asti viedystä toiminnasta jää parempi kokonaiskuva.


Suurin osa toimintaelokuvien juonesta perustuu viattomien ihmisten kiusaamiseen, jollainen tässä tapauksessa myös kidnapattu Jenny on. Seikka on äärimmäisen ikävä, mutta samalla se antaa myös todellisen kuvan jatkuvasti raaemmaksi käymästä maailmasta, ja siitä miten pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään tyydyttääkseen ahneutensa.


Levon Cade Jason Satham

Eve Mauro Artemis

Arianna Rivas Jenny Garcia

David Harbour Gunny Lefferty

Noemi Gonzalez Carla Garcia


Michael Pena Joe Garcia 



 

 

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arseeni, Lahden Torvi 25.10.2025

Yksi Lensi Yli Käen Pesän

Arseeni: Arseeni