Mission Impossible – The Final Reckoning

Legendaarisen Mission Impossible elokuvasarjan viimeinen osa on nimensä mukaisesti hieno, näyttävä, jännityksessä pitävä ja oivallinen päätös Tom Cruisen vuosikymmeniä kestäneelle uralle Mission Impossible leffojen sankarina. Cruisen näyttelemä Ethan Hunt ja hänen johtamansa IMF-tiimi kilpailevat aikaa vastaan löytääkseen Entity nimisen tekoälyn, joka uhkaa vallanhimoisten rikollisten käsiin joutuessaan tuhota koko ihmiskunnan. Tom Cruisen kyky heittäytyä jatkuvasti erilaisiin ihmisen sietokykyä, inhimillisyyden rajoja ja ruumiin kestävyyttä koetteleviin stuntteihin on tässä toimintaseikkailussa todella ihailtavalla tasolla. Cruisen persoona on koko tarinan kulun ajan todella uskottava. Vaikka pienet ylilyönnit kuuluvatkin päätähden roolin amerikkalaisissa toimintaelokuvissa, ne eivät kuitenkaan häiritse kokonaisuutta. Myös IMF-tiimin yhteishenki, tilannekomiikka ja vaikeisiin tilanteisiin reagoiminen oikealla hetkellä ovat iso plussa elokuvan kokonaisuutta ajatellen. Suurimmat Mission Impossible fanit ovat varmasti järkyttyneitä siitä, että Tom Cruise sanoi aivan suoraan haastattelussa tämän seikkailun jäävän hänen viimeisekseen. Toisaalta näin kokenut, menestynyt ja lahjakas elokuvatähti varmasti itse tuntee sen milloin on oikea aika antaa tilaa uusille haasteille

Tom Cruise Ethan Hunt

Hayley Atwell Grace

Pom Klementieff Paris

Hannah Waddingham Admiral Neely

Mariela Garriga Marie, Marie

Ving Rhames Luther Stickell

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arseeni, Lahden Torvi 25.10.2025

Yksi Lensi Yli Käen Pesän

Arseeni: Arseeni