Bess, Elastinen, JVG ja Apulanta XXL Mössö 7.11.2025


 

Bess, Elastinen, JVG ja Apulanta XXL Mössö 7.11.2025

 

XXL Lahden Möysän pikkujoulukonsertin avanneet Bess, Elastinen ja JVG toivat persoonallisella tavalla hienoja kappaleitaan esiin runsaslukuisen lahtelaisyleisön edessä.

Bessin edustama discopop genre ja Elastisen ja JVG;n edustama hiphop eivät ole minulle aiempien livekokemusten perusteella kovinkaan tuttuja, mutta ainutlaatuisella tavalla kaikkien kolmen artistin keikat joka tapauksessa mieleen jäivät. Jokaisen esiintyjän lyriikat pureutuivat toisesta ihmisestä välittämiseen, yhteiskunnan epäkohtiin ja rakkaussuhteiden muodostamisen vaikeuteen. Sanoman tehostamisessa käytettiin oivalavalla tavalla sanapareja, vertauksia ja hienoa runoutta. Kaikkien kolmen artistin olemuksesta paistoi myös kiitettävällä tavalla yleisön huomioiminen ja ilo omaan tekemiseen

 

Tapahtuman pääesiintyjä maamme grunge/alternative rock legenda Apulanta toi upealla tavalla jyräävään rocksoundinsa parhaat puolet esiin Lahti Hallin lavalla. Setin avaava Vääryyttä! kappale esittelee välittömästi bändin ainutlaatuisen live energian ja Toni Wirtasen vahvan lauluäänen.” Agressio ”ja ”Koneeseen Kadonnut” sävellykset jäävät sanomansa vuoksi joka keikalta pysyvästi mieleen, niin myös tällä kertaa. Vanhemmasta tuotannosta kappaleet ”Muistijäljet”, ”Hiekka” ja nu metal vaikutteinen vuonna 1997 ”Kolme” albumilla julkaistu ”Kalamiehen Toveri” kuuluivat kyllä henkilökohtaisella tasolla toiveisiini, mutta en tietenkään osannut odottaa, että yhtye ne myös soittaa. Blanko orkesterista tunnettu Apulannan keikkakitaristina 10 vuotta toiminut Pauli Hauta-aho näyttää mykistävällä soittotarkkuudellaan sen miksi hänet on valittu Suomen toiseksi parhaaksi kitaristiksi. ”Pahempi Toistaan”, ”Ravistettava Ennen Käyttöä” ja ”Viisaus Ei Asu Meissä” sävellykset ovat vuosien saatossa kasvaneet jo itsestään selviksi valinnoiksi Apulannan keikkasettiin ”Armo”

kappaleesta puhumattakaan, joka on yhtyeen 34 vuotta jatkuneen historian yksi kaikkien aikojen hienoimpia teoksia. Viimeisintä” Sielun Kaltainen Tuote” albumia tuo esille jämäkästi vahvasti koneistettu ”60 Ongelmaa kappale” Illan päättää täysin oikeutetusti Apulannan menestykseen aikoinaan siivittänyt raivokas ”Anna Mulle Piiskaa”

Apulannan yhteissoitto on hioutunut upealla tavalla yhteen vuosien varrella, lisämausteen siihen tuo myös nykyisen basistin Ville Mäkisen päättäväinen soittotyyli, joka muistuttaa ilahduttavalla tavalla Deftonesia. Toni Wirtanen on aina ollut lyyrikkona maamme kärkikastia. Kun kaikki nämä edellä mainitut asiat saadaan hiottua yhteen, syntyy kiteytettynä legendaarinen rockbändi. Erityiskiitos Michele Kaattarille keikalle lähdöstä. Puhumme maailman parhaasta tavasta avata pikkujoulukausi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arseeni, Lahden Torvi 25.10.2025

Yksi Lensi Yli Käen Pesän

Arseeni: Arseeni